Kuka on Jenni Saxholm

Olen pitkän linjan kehonhuollon ammattilainen. Valmistuin 2008 Pirkanmaan urheiluhierojakoulusta koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi. Sittemmin olen erikoistunut kuivaneulaukseen ja purentalihasten käsittelyyn. Vaikka olen vuosien varrella kouluttautunut arsin paljon, uskon edelleen intuitiiviseen hoitamiseen, ja aitoon kohtaamiseen asiakkaan kanssa.

Mielenterveys ja henkinen hyvinvointi ovat aina olleet itselleni tärkeitä, joten yksi haaveistani on toteutumassa, kun valmistun joulukuussa -23 ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Terapeuttina minulle on tärkeää turvallinen ja tasaveroinen yhteistyö, jossa molemmilla on helppo ja hyvä olla.

“Sain tukea ja lämmintä myötätuntoa elämäntilanteessani. Keskustelu kosketti syvältä, ja pani ajattelemaan.”

Asiakaspalaute lyhytterapiasta

Tulevana lyhytterapeuttina uskon asiakkaassa oleviin piileviin voimavaroihin, joiden esiintuominen on terapeuttina tehtäväni. Asiakas on aina oman elämänsä asiantuntija, minulle jää rooli olla prosessinhoitaja. Uskon ihmisiin, mutta ennen kaikkea uskon ihmeisiin!

Jooga ja mindfullnes

Itse asiassa innostun aina ihan valtavasti, kun saan autettua kanssakulkijaa voimaan paremmin. Etsin ja ohjaan keinoja kehoon ja hetkeen juurtumiselle. Työkalupakkiini kuuluu mindfulness ja jooga. Olen vilpittömän kiinnostunut löytämään jokaiselle joogaajalle oma luontainen tapansa liikkua ja olla kehossaan. Joogan ohjaamiseni perustuu kehoterapeuttiseen ja somaattiseen liikkeeseen. Ennen kaikkea haluan, että jokainen tunneilleni tulija voi luottaa saavansa turvallisen harjoituksen, jossa jokaisen kehon omaa luontaista tapaa olla asanassa kunnioitetaan. Pitkä kokemukseni kehonhuollosta, ja sen tuoma anatomian ja fysiologian tuntemus kulkevat mukana joogatunneillani, ja antavat pohjan turvalliselle harjoitukselle.

Pidän retriittejä, joiden teemana on omaan itseen juurtuminen, itsensä hoivaaminen ja oman sisimmän kuuleminen. Uskon vahvasti, että sitoutumalla olemaan uskollinen itselleen, alkaa nähdä onnenkimpaleita elämän polulla. Läsnäolotaidot lisäävät itsetuntemusta.

Itse asiassa uskon vahvasti, että lisäämällä tietoista ja hyväksyvää läsnäoloa arkeen, saa tyynemmän ja onnellisemman mielen.

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan matkalle omaan itseen!
#muistahengittää